Roope Pelo - Tenori
Roope Pelo ehti valmistua ennen laulajan uraansa sähkövoima- ja automaatiotekniikanmekaanikkon ammattiin 1995. Veri veti kuitenkin lauluopintojen pariin ja varsinaiset lauluopinnot hän aloitti 1997 Helsingin Konservatoriossa. Oriveden musiikkilinjan hän kävi 2000-2001 ja Helsingin Konservatorion muusikkolinjan 2001-2002.
Helsingin ammattikorkeakoulu Metropoliassa Roope opiskeli kulttuurialan ammattikorkeakoulututkintoa pääaineenaan laulu, josta valmistui laulupedagogiksi 2008.
Roopen laulunopettajina ovat toimineet mm. Matti Pelo, Petri Pöyhönen, Mikko Pasanen ja Aki Alamikkotervo. Kesällä 2007 Roope oli Sisiliassa tenori maestro Pietro Ballon mestarikurssilla Academia Lirica Del Mediterraneossa sekä syksyllä Helsingissä järjestämässään Pietro Ballon mestarikurssilla Taiteilijakoti Lallukassa.
Nuoruuden ja varhaisaikuisuuden 1990-2000 Roope lauloi Halikko Ensembessä joka saavutti Maltan kansainvälisessä laulukilpailussa 2. sijan.
17-20-vuotiaana Roope toimi paikallisen Sonic Haze yhtyeen solistina ja kiersi paikallisia ravintoloita ja kotibileitä.
22-vuotiaana Roope kutsuttiin laulajaksi poikabändi Boom:iin. Boom teki yhden levyn levy-yhtiö Sonylle ja kiersi ympäri Suomen maata, teki lehti-, radio- ja tv-haastatteluja, osallistui Syksyn sävel -kilpailuun ja Onnenpyörään. Boom teki myös musiikkivideon, jota useaan otteeseen Jyrkissä pyöritettiin. Muutamat kappaleet ylsi jopa radiosoittojen ykkösiksi.
Pelo lauloin Savonlinnan oopperakuorossa 4 vuotta, 2001-2004. Roope on palkittu myös Savonlinnan oopperakuoron vuosittain jaettavalla erittäin arvostetulla Pirhos-palkinnolla. Kyseinen palkinto jaetaan erinomaisille laulajille, sekä ryhmähengen luojille. Tämän palkinnon ovat aiemmin saaneet myös Matti Salminen, Jorma Silvasti, Aki Alamikkotervo, Riku Pelo ja monet muut.
Helsingin kaupunginteatterissa vuosina 2003-2007 Roope toimin kaupunginteatterin musikaalilaulajana 5 vuotta mm. musikaaleissa Cherbourghin sateenvarjot, Miss Saigon ja Evita.
Halikon Musiikkiyhdistys on perustettu v. 1980. Sen tarkoituksena on edistää musiikin harrastusta ja opetusta erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. 2007 Roope pyydettiin Halikon musiikkiyhdistyksen toiminnanjohtajaksi/laulunopettajaksi ja vuodet 2007-2015 vierähtivätkin niissä kuvioissa.
Roope on toiminut vuodesta 2011 alkaen Suomen vanhimman viihdekuoron Salon Viihdelaulajien kuoronjohtajana. Salon Viihdelaulajat tekee joka vuosi kaksi isompaa teemallista konserttia, jonka lisäksi tekee pienempiä konserttikokonaisuuksia mm. vanhainkodeissa, tilausteoksia esim. ”Salossa soi”.
Roopella ja Sanna Takatalo-Heinosella oli idea elvyttää Salon Vuohensaarta ja sen tanssilavaa joten perustettiin Tanssii ja Musisoi ry 2014. Yhdistys tekee paljon erilaisia kulttuuritapahtumia esim. Kuin silloin ennen, Tiistaitanssit, Monotanssit, Virtuoson konsertteja, tanssikursseja.
Vuonna 2013 Roope perusti Saloon 20 vuoden tauon jälkeen uimahyppyseuran. Aloitimme toiminnan tyttäreni innostuksesta. Sain houkuteltua vanhan hyppykaverini Tero Vilmusen mukaan toimintaan. Ensimmäisen vuoden pyöritimme 20 hyppääjän ryhmää kahdestaan kunnes huomasimme, että tarvitsemme lisää taitoa valmennukseen. Saimme houkuteltua Turusta moninkertaisen Suomenmestari Otto Lehtosen päävalmentajaksemme. Tällä hetkellä meillä on jo 40 uimahyppääjää. Tuotimme tapahtuman ”Huikea uimahyppyshow Tiellä Rioon” päävalmentajallemme Otto Lehtoselle ja hänen hyppyparilleen Jouni Kallungille. Tällä showlla halusimme tukea heidän matkaansa kohti olympialaisia. Samalla saimme itse hyvää näkyvyyttä Salon uimahyppääjille. Show oli kaiken kaikkiaan täysin uudenlainen, mitä ei ole muualla ennen nähty. Show:ssa yhdistettiin vasta-alkajat, valo ja ääni, pellehyppääjät, olympiatason hyppääjät. Itse toimin juontajana. Myöhemmin Otto Lehtonen sai opiskelupaikan jenkeistä ja hän ei halunnut jättää meitä pulaan vaan saimme Oton työn jatkajaksi hänen oman valmentajansa Jari Komulaisen ja bonuksena lisäksi Suomen tämän hetken parhaimman hyppääjän Jouni Kallungin. Roope on myös itse menestynyt uimahyppääjä mm. vuonna 2018 kaksinkertainen Suomen mestari Masters-sarjan kerroksilta ja metrinlaudalta, sekä EM-hopeaa metrin ponnahduslaudalta, joukkuekilpailussa, sekä pronssia kerroksilta.
Roope näyttelijänä: Näyttelijäseura Väskin vasaran perustimme Väskin saaren näyttelijöiden kanssa, jonka kanssa teimme erilaisia näytelmiä ja seikkailutapahtumia mm. tilauskeikkoja merirosvoteemalla yritysjuhlissa, MalitikeTumba seikkailurata ja huumenäytelmä ”Rotta” Salon Viestinmäen alla olevassa pommisuojassa sekä Suuri Avaruusseikkailu kauppakeskus Plazan tiloissa.
Naantalin muumimaailmassa/Väskin saaressa Roope toimin näyttelijänä kaksi kesää (-97 & -98) Väskin saaren kesäteatterissa. Esityksiä oli kolme kertaa päivässä toukokuusta elokuuhun. Tämä oli todellinen näyttelijäntyönkurssi. Esityksiä oli valtavasti ja väliajat pyörimme merirosvohahmoina yleisön seassa. Kesällä 2018 Roopen on voinut nähdä Salossa Myötätuulen teatterissa esittämässä Unto Monosen tangoja näytelmässä En usko rakkauteen. Kesä 2019 vierähti Salon teatterin Myrskyluodon Maija musikaalissa Salon Vuohensaaressa Jannen roolissa. Syksyllä 2020 Roope nähdään Salon teatterin Seili-musikaalissa Johanneksen roolissa.
Roope Pelo on ollut Virtuoson jäsen vuodesta 2005 lähtien ja toiminut myös solistina Virtuoson lisäksi mm. kirkollisissa teoksissa ja erilaisissa oopperaproduktioissa, esimerkiksi Bachin kantaateissa, Mozartin Taikahuilussa (Taminon rooli), Pasatieri Signor Deluso (Leonin rooli), Brittenin Kesäyön Unelmassa (Lysanderin rooli), Pohjalaisia (Saltun rooli) Pulaoopperassa ja Helsingin Kaupunginteatterin Cherbourghin sateenvarjoissa (Jeanin rooli).
Virtuosossa Roopelle ei ole jääneet tuottajan hommat vieraiksi. Hänen tuottamistaan konserteista voisi mainita Salohallin joulukonsertti yhdessä Juha Untala Pops orchestran kanssa, Sinatran seurassa Salon urheilutaloon, joulukonsertti Helsingin ammattikorkeakoulu Metropolian konserttisalissa yhdessä SOI orkesterin kanssa, kapellimestarina Jani Sivèn.
Jazzmusiikki: Saimme toteutettua pitkäaikaisen ideani ”Mafiosoilta”. Idea on lähtöisin Frank Sinatran Mafia-yhteyksistä. Tähän teemaan saimme yhdistettyä Sinatran, Olavi Virran ja Baddingin kappaleita, unohtamatta italialaisia serenadeja, hyvää ruokaa ja tyyliin sopivaa miljöötä. Ensi-ilta oli Lehmirannan lomakeskuksessa 2.3.2016 ja jatkoa on luvassa.
Klassinen musiikki: Esiinnymme vaimoni pianisti Malla Pelon kanssa hyvinkin paljon erinäisissä tilaisuuksissa.
Roope Pelo & Pelottomat ja Roope Pelo & The Fearless:
Roope Pelo ja Pelottomat ovat kulkeneet muutaman vuoden kaksilla rattailla. Alkuperäinen Pelottomien kokoonpano keskittyi vanhaan iskelmään ja jazz-klassikoihin. Matkanvarrella keikkakyselyjä alkoi tulla sen verran paljon, että tarvitsimme lisää soittajia yhtyeeseemme. Uusien soittajien kanssa laajensimme repertuaariamme kaiken kansan viihdyttysorkesteriksi. Hiljalleen alkoi muodostua kaksi erillistä kokoonpanoa, kun alkuperäisten Pelottomien kanssa kävimme tekemässä Salakapakkateemalla Mafioso-iltoja Jazzmusiikin säestämänä. Molemmat kokoonpanot olivat niin toivottuja, että keikkoja on jo varattu seuraavallekin vuodelle. Nyt on aika antaa molemmille rattaille omat nimet, jotta yleisönkin olisi helpompi suunnistaa haluamalleen keikalle.
Meripäivät on oiva tilaisuus kaiken kansan viihdytysorkesterin nimen julkaisemiselle. Ja uusi nimi on Roope Pelo & The Fearless.
Bändin kuvaus: Roope Pelo & The Fearless on Salolainen bändi, jonka soittajien tiet kulki yhteen muutama vuosi sitten. Soittajat koostuu pitkänlinjan muusikoista. Jokainen soittaja on tuonut oman erikoisosaamisensa yhtyeeseen. Bändin periaatteeseen on aina kuulunut se, että soitetaan sitä mikä on kivaa ja ”hauskaa pitää olla” Näin ollen pelottomalla otteellaan miehet ovat valinneet ohjelmiston laidasta laitaan, kesähiteistä legendaarisiin klassikoihin. Tanssimusiikkia joka makuun! Nyt saa viihtyä, tanssia ja laulaa!
Muissa kokoonpanoissa olette näitä veijareita päässeet kuulemaan mm. Aloha from Salon, Tanssiorkesteri Esterin, Virtuoson, Kyde & The Feedersin ja Plan G:n keikoilla.
Keikoilla nämä sankarit loistavat niin kuppilan kulmassa kuin isommilla areenoilla. Kaapeista miehiltä löytyy jos jonkin näköistä viihdyttäjä, kulta ja platinalevyä ym. titteliä.
Mutta hei! Ei tätä hommaa tittelien vuoksi tehdä vaan intohimosta musiikkiin!