top of page

VIRTUOSON TARINA

​

Juhana Suninen - Tenori

Lue lisää...

​

Helsingin kaupunginteatterissa Miss Saigon -musikaalin aikana vuonna 2005 perustettu lauluyhtye sai kutsun levy-yhtiö Emiin saman vuoden kesällä. Neljä suurelle yleisölle tuntematonta laulajaa, tenorit Juhana Suninen ja Roope Pelo sekä baritonit Jouko Uusipaasto ja Riku Pelo kokoontuivat yhdessä tuottaja Risto Asikaisen kanssa studiolle levyttämään. Levy saatiin markkinoille marraskuussa 2005 ja Virtuoso -levyä myytiin kuukauden aikana n. 28 000 kappaletta! 

 

Seuraava levy Suuren Meren Suolaa julkaistiin lokakuussa 2006 ja pojat olivat päässeet jo keikkailun makuun. "Tuntui mahtavalta päästä tekemään täysipainoisesti levyjä ja esiintymisiä, niitä asioita, joista oli jo kauan haaveillut", Roope kertoo. "Oli erityisen hienoa, kun saimme kutsuja suomalaisten kaupunginorkestereiden solisteiksi". 

 

Jouluksi 2007 julkaistiin Yö Enkelten - kauneimmat joululaulut, jonka siivittämänä Virtuoso -yhtye teki yhteensä 16 keikkaa ympäri Suomea. Seitsemällä keikalla Virtuosoa säesti Juha Untalan Pop Orchestra: Sama orkesteri, joka soittaa joululevyllä ja johon kuului suurimmissa konserteissa lähes 20 muusikkoa. "Suomessa on nykypäivänä harvinaista herkkua tarjoilla kiertueella yleisölle näin isoja säestyskokoonpanoja", kertoo Riku. Virtuoson keikkoihin on kuulunut myös pienimuotoisempia esiintymisiä. "Ylivieskan ex tempore - ravintolaesiintyminen oli ihan legendaarinen sekin", Riku lisää.

 

Neljäs levy  - Natalie on Lauluyhtye Virtuoson kokonaan itse tuottama levy, joka antaa hyvän kuvan Virtuoson monipuolisuudesta ja ehkä myös paikasta suomalaisessa musiikkikulttuurissa. Levyllä kuullaan sekä cover-versioita tunnetuista kappaleista että Roopen, Rikun ja Juhana omia sävellyksiä. ” - Yleisömme on aina ollut vastaanottavaista uuden ja jopa yllättävien kappaleiden suhteen ja koemmekin olevamme vaiheessa jossa tiedämme mitä meiltä halutaan ja mitä haluamme heille tarjota. Natalie on myös ensimmäinen levy, jossa kuullaan Joukon tilalle tullutta baritoni Topi Lehtomäkeä.

​

Vuodesta 2024 alkaen Virtuossa jatkavat Roope Pelo, Riku Pelo ja Juhana Suninen, Topi Lehtomäen jäädessä pois yhtyeestä. On aika kiittää Topia monista hienoista yhteisistä vuosista! Virtuoson suunnitelmissa on tehdä konsertteja ja kappaleita eri artistivieraiden kanssa joista Tangokuningas Marco Lundbergin kanssa toteutettu kappale "Sua syleilen - Abrazame" sekä konsertti Kuusankoskitalolla keväällä 2024 olivat hieno aloitus uudelle aikakaudelle! Lisää uutta ja mielenkiinotista luvassa pian!

​

Roope Pelo - Tenori

Lue lisää...

​

Topi Lehtomäki - Baritoni

Lue lisää...

Riku Pelo - Baritoni

Lue lisää...

Pianotaitelija Kimmo Ruotsala on toiminut Virtuoson "luottopianistina" tai "pianovirtuoosina" jo vuosien ajan. Kimmo loihtii pianosta milloin tempperamenttisen orkesterin tai intiimin tangotunnelman, tarvittaessa sormet liukuvat sulavasti koskettimilla luoden kauneimat sulosoinnut. 

bottom of page