Topi Lehtomäki - Baritoni

Topi Lehtomäki aloitti lauluopintonsa vuonna 2002 Tampereen konservatoriossa. Vuonna 2005 hän siirtyi Tampereen konservatoriossa muusikon ammattiopintoihin pääaineenaan klassinen laulu ja valmistui ammattilaulajaksi vuonna 2009. Vuonna 2008 Lehtomäki aloitti myös silloisen Piramk:n puolella opinnot Teatterimusiikin ja draaman linjalla. Musiikkiopintojensa ohella Topi Lehtomäki valmistui vuonna 2008 luokanopettajaksi Tampereen Yliopistosta sivuaineinaan musiikki ja erityispedagogiikka.

Lehtomäki opiskeli laulua Petri Antikaisen johdolla 2002-08 ja viimeisimpänä opettajana on ollut Seppo Ruohonen. Lisäksi Lehtomäkeä on opettanut Jaakko Ryhänen sekä syksyllä 2007 Ecuadorissa Hernan Tamayo. Näyttelijäntyön opettaja musiikkiopintojen ohella on ollut Auvo Vihro ja tanssinopettaja Miika Riekkinen.

Lehtomäki on esiintynyt Tampereen Oopperan kuorossa vuodesta 2003 lähtien. Lehtomäki esiintyi solistirooleissa Tampereen Oopperan Don Carloksen Flanderin lähettiläänä vuonna 2009, vuonna 2010 Tampereen Oopperan Lohengrinin aatelisena ja 2019 La Bohemessa lelukauppias Parpignolin roolissa. Opiskeluaikana Lehtomäki on esiintynyt Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho –oopperan Billin roolissa, sekä Don Giovannin nimiroolissa.

Tampereen Teatterin My fair lady –produktio 2006-2007 ohjasi Lehtomäen musikaalien maailmaan. My fair ladyssa hän oli kuorolaisena, mutta myös understudyna Freddyn rooliin. Samppalinnan kesäteatterissa Topi Lehtomäki teki vuonna 2009 All shook up:n Martinin roolin ja vuonna 2010 West side storyn Actionin roolin. Myös Turun Kaupunginteatterissa hän vieraili 2009-2010 Laulavien sadepisaroiden elokuvatenorin roolissa. Peacock-teatterissa sai vuonna 2011 ensi-iltansa rock-komedia Muskettisoturit, jossa Lehtomäki teki ensembletyön ohella Upseeri Feltonin roolin ja oli lisäksi understudyna Rochefortin rooliin. Tampereen teatterin menestysmusikaalissa Les Miserables Lehtomäki teki Piispan roolin vuonna 2013.

Topi Lehtomäki on tehnyt sekä baritoni- että tenoriohjelmistoa oopperoissa ja musikaaleissa. Hän laulaa sitä, mikä tuntuu hyvältä. Topi Lehtomäen palava intohimo esiintymiseen ohjaa häntä jatkuvasti kohti uusia haasteita laulajana, näyttelijänä ja ihmisenä. Virtuoso on upea yhtye tukemaan näitä pyrkimyksiä.

© 2016 Virtuoso. Proudly created with Wix.com